Moi, mä olen Jessika, lempinimeltäni Jeska ja tatuointeja olen tehnyt vuodesta 2019 ja kaikkea muuta luovaa ja ylipäätään taidetta koko elämäni.
Osakeyhtiöni on vielä tuore, perustettu vuonna 2025 ja toimin sivutoimisena yrittäjänä.
Sanoisin että mun tatskarin ura alkaa siitä kun muutin parikymppisenä britteihin, Lontooseen. Olin studiolla harkkarina kaksi vuotta kunnes pari muuttujaa toi mut takas Suomeen, just ennen kun korona alkoi. Pieni omaisuuteni parissa matkalaukussa muutin Helsinkiin ja jatkoin tatuointien tekemistä kotona. Koronavuodet oli hiljaisia, mutta otin kaiken duunin vastaan ja asiakaskunta kasvoi. Nykyään asun ja teen tatuointeja Lahdessa, private studio meiningillä. Tykkään tehä eniten mustaharmaata illustraatiota ja realismia ja etenkin kauhu-, goth- ja eläinteemaiset kuvat ja erilaiset muotokuvat on mun juttu. Otan kuitenkin mielelläni vastaan kaikenlaisia ideoita!
Tatuoimisen lisäksi minulta löytyy kaksi ammattitutkintoa, audiovisuaalisen viestinnän pt ja pintakäsittelijän pt. Yritykseni toimintaan kuuluu siis myös valokuvaus, graafinen suunnittelu ja kaikenlaiset muut piirtämistä vaativat duunit.
Kaikki sivuillani näkyvät tuotteet ovat minun suunnitelemiani etkä löydä niitä mistään muualta. Kaikki tilaukset lähetetään Suomesta